Boksitrollit

Boksitrollit

The Boxtrolls


( 6.6 1810 käyttäjältä )

96 min. 2014 HD

Katso Boksitrollit koko elokuvan verkossa ilmaiseksi suomenkielisellä tekstityksellä. Juustingin kaupungin asukkaat ovat ylpeää väkeä – ja aivan hulluina maailman haisevimpiin ja herkullisiin juustoihin. Kaupungin katujen alla majailevat pelätyt boksitrollit, jotka tarinoiden mukaan varastelevat kaupunkilaisten kalleimpia asioita: lapsia ja juustoja. Näin kerrotaan, mutta todellisuudessa boksitrollit ovatkin leppoisaa porukkaa. Pienet boksitrollit asuvat maanalaisissa luolissa ja pukeutuvat vanhoihin pahvilaatikoihin, joihin voi tarpeen tullen piiloutua kuin kilpikonna kuoreensa. Ne keräävät kaupunkilaisten pois heittämiä tavaroita ja rakentelevat niistä jännittäviä mekaanisia laitteita. He huolehtivat myös ihmispoika Egusta, joka on kasvanut boksitrollien keskuudessa pienestä asti. Kun ilkeä tuholaistorjuja Sieppo alkaa jahdata boksitrolleja päästäkseen juustoseurapiireihin, boksitrollit ovat pulassa. Rohkean Winnie-tytön avulla Egun on saatava apua maanalaiselle perheelleen. Myös boksitrollien on rohkaistuttava ja osoitettava, että heistä löytyy särmää.

Boksitrollit
Boksitrollit (2014)

Saatat pitää myös

  • 2025
    Lilo & Stitch

    Lilo & Stitch (2025)

    Lilo & Stitch

    7.12025HD

    ...

    Lilo & Stitch
  • 2025
    Sinners

    Sinners (2025)

    Sinners

    7.52025HD

    Elämän kolhuissa osumaa ottaneet kaksosveljekset palaavat kotikaupunkiinsa aloittaakseen kaiken taas alusta, mutta joutuvat toteamaan, että siellä heitä on vastassa entistäkin pahempi paha....

    Sinners
  • 2025
    Warfare

    Warfare (2025)

    Warfare

    7.22025HD

    Warfare on intensiivinen sotadraama, joka perustuu entisen yhdysvaltalaisen erikoisjoukkojen sotilaan Ray Mendozan omakohtaisiin kokemuksiin Irakin sodasta. Mendozan ja Alex Garlandin (Civil War, 28 Days Later) yhdessä käsikirjoittama ja ohjaama elok...

    Warfare
  • 2025
    Rosario

    Rosario (2025)

    Rosario

    4.82025HD

    ...

    Rosario
  • 2025
    Karate Kid: Legends

    Karate Kid: Legends (2025)

    Karate Kid: Legends

    7.22025HD

    kung fu -ihmelapsi Li Fong joutuu jättämään kotinsa Pekingissä perhetragedian myötä ja muuttamaan äitinsä kanssa New Yorkiin. Li yrittää päästää irti menneisyydestään yrittäessään sopeutua uusien luokkatovereidensa joukkoon, ja vaikka hän ei halua ta...

    Karate Kid: Legends
  • 2025
    Poseída

    Poseída (2025)

    Poseída

    8.42025HD

    ...

    Poseída
  • 2025
    Death of a Unicorn

    Death of a Unicorn (2025)

    Death of a Unicorn

    6.42025HD

    ...

    Death of a Unicorn
  • 2025
    Novocaine

    Novocaine (2025)

    Novocaine

    6.82025HD

    Kun hänen unelmiensa tyttö siepataan, tuikitavallinen Nate saa tilaisuuden käyttää hyväkseen erästä erityispiirrettään, josta on yllättävää etua: mies ei nimittän kykene aistimaan kipua, mistä on paljon hyötyä, jos aikoo pelastaa neidon pulasta....

    Novocaine