Elokuvat: Spike Lee
- 2006
Inside Man (2006)
Inside Man7.32006HD
Naamioituneet ryöstäjät linnoittautuvat manhattanilaiseen pankkiin ja uhkaavat tappaa panttivangit, jos heidän vaatimuksiinsa ei suostuta. Rikostutkija Keith Frazier lähetetään paikalle, ja hän saa pian huomata, ettei kyseessä olekaan ihan tavanomain...
- 2018
BlacKkKlansman (2018)
BlacKkKlansman7.42018HD
1970-luvun alussa amerikkalaista yhteiskuntaa myllertää taistelu kansalaisoikeuksista. Ron Stallworth palkataan Colorado Springsin poliisilaitoksen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi etsiväksi. Henkilökunta suhtautuu tulokkaaseen epäluuloisesti, jopa...
- 2013
Oldboy (2013)
Oldboy5.92013HD
Joe Doucett on viettänyt viimeiset 20 vuotta vangittuna hänelle räätälöityyn, pikkuruiseen eristysselliin. Rikoksestaan, tuomiostaan tai vangitsijoistaan miehellä ei ole aavistustakaan. Minkä rikoksen hän on tehnyt? Kenen kunniaa hän on loukannut? Ku...
- 1992
Malcolm X (1992)
Malcolm X7.51992HD
Spike Leen palkittu eepos karismaattisesta johtajasta nimeltä Malcolm X. Elokuvassa käsitellään Malcolmin lapsuutta, hänen pappi-isänsä raakaa murhaa, Malcolmin ajautumisesta rikoksen houkuttavalle polulle sekä hänen tutustumistaan Nation of Islam- j...
- 2005
Street Fight (2005)
Street Fight72005HD
...
- 1989
Do the Right Thing - kuuma päivä (1989)
Do the Right Thing - kuuma päivä7.71989HD
Yhdysvaltalainen rotudraama, joka kertoo ihmisistä mustien kulmilla, jossa vallitsee mukavan sosiaalinen ilmpiiri. Keskuspaikkana on italialaisen Salin omistama pizzeria. On vuoden kuumin päivä ja rotuhässäkkä räjähtää yllättäin kuin ukkonen eräiden ...
- 2002
25th Hour - viimeinen ilta (2002)
25th Hour - viimeinen ilta7.32002HD
Monty Brogan on pikkurikollinen, joka jää kiinni huumeratsiassa kotonaan Manhattanilla. Hänellä on vain 24 tuntia aikaa ennen edessä olevan seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen alkamista. Viimeisen vuorokauden aikana Monty tapaa isänsä ja ystävänsä ...
- 1991
Jungle Fever (1991)
Jungle Fever6.31991HD
...
- 2011
Pariah (2011)
Pariah6.82011HD
...
- 1994
Crooklyn (1994)
Crooklyn6.81994HD
...
- 1998
Rankkaa peliä (1998)
Rankkaa peliä6.71998HD
Jake istuu vankilassa vaimonsa taposta. Hän pääsee ehdonalaiseen yhdellä ehdolla: hänen on houkuteltava poikansa, joka on taitava koripallonpelaaja, valitsemaan vankilanjohtajan entinen yliopisto....
- 1995
Tales from the Hood (1995)
Tales from the Hood6.31995HD
...
- 1990
Mo' Better Blues (1990)
Mo' Better Blues6.51990HD
...
- 1988
School Daze (1988)
School Daze5.81988HD
...
- 2018
Amazing Grace (2018)
Amazing Grace7.22018HD
Tammikuussa 1972 soul-musiikin kuningatar Aretha Franklin esiintyi ikimuistettavasti New Temple Missionary Baptist -kirkossa Los Angelesissa. Tästä syntyi konserttielokuva ja legendaarinen livealbumi Amazing Grace. Konserttielokuvaa ei teknisistä syi...
- 2020
Da 5 Bloods (2020)
Da 5 Bloods6.42020HD
Vietnamin sodassa viisi afroamerikkalaista sotilasta jäljittää alasammuttua kultalähetystä. He löytävät lähetyksen ja hukkaavat sen uudestaan ja tahallaan - sen on tarkoitus olla tilipäivä sodan jälkeen. Nyt neljä heistä palaa lähes 50 vuoden jälkee...
- 1995
Lumière ja kumppanit (1995)
Lumière ja kumppanit6.21995HD
...
- 2025
Ladies & Gentlemen... 50 Years of SNL Music (2025)
Ladies & Gentlemen... 50 Years of SNL Music8.12025HD
...
- 2025
Highest 2 Lowest (2025)
Highest 2 Lowest02025HD
...
- 2000
Love & Basketball (2000)
Love & Basketball7.32000HD
...